Päätimme pitää Sandran (9 v. – juu, ihan oikein arveltu, jos joku hoksaa, että kyseessä on Ressun tytär 🙂 ) kanssa korttivaihdon. Sandra ehdotti aiheeksi Halloweenia, ja mikä voisikaan olla sen hauskempaa!

Meidän perheessämme ei Halloweenia mitenkään erityisesti vietetä, mutta juhlaan liittyvä kuva- ja värimaailma miellyttää meitä, ja Halloween-aiheiset käsityöt saavat olla meillä esillä ihan ympäri vuoden. (Oikeastaan vielä lähempänä sydäntäni on Latinalaisen Amerikan Kuolleiden päivä, jonka asenteesta pidän…) Mutta asiaan!

Sain Sandralta upean kortin, jossa on kyllä kaikki niin huolellisesti mietitty ja aseteltu, että kokonaisuus teki todella vaikutuksen! Täällä sitä olemme koko perheen voimalla ihailleet. Ihanaa, kun lähipiirissä on kasvamassa näin taitavia käsityöläisiä ja askartelijoita!

Tässä upea kortti kissoineen, kurpitsoineen, kuutamoineen, hämähäkkeineen päivineen ensin päältä ja sitten sisältä:
004009
Kortin sisällä vinkeät katseet pälyilevät tähtitaivaalta, ja kortin mukana tuli kivoina lisukkeina askartelusilmiä, pöllönappeja ja kertakaikkiaan valloittava hamahelmipöllö, joka lentää ikkunalle huhuilemaan 🙂
027
Minä askartelin Sandralle tuikkukynttiläkortin, mutta tällä kertaa ilman kynttilöitä. Sensijaan pakkasin kortin ”rasiaan” Halloween-askarteluhärpäkkeitä. Tässä tekemäni kortti edestä ja takaa:
031028
– Ja sisältä, rasia kiinni, auki, ja rasian sisältö:
019002011
Tein härpäkkeitä varten pienen kangaspussukan, ettei kortti menisi rikki postissa, kun napit yms. kolhivat rasian ”ikkunaruutua”.

Kiitos, Sandra, hauskasta ja jännästä vaihdosta! Otetaan uusiksi tammikuussa 🙂

***

Ompelin eilen kotiimme pari uutta tyynyä, ja samalla kaksi valmistunutta ristipistotyötä sai viimeistelynsä.

Ensimmäiseen tyynyyn ompelin Ihmemaa Oz -aiheisen ristipistelyni. Malli on Prairie Moonin We’d Turn Back, kangas Silkweaverin 32ct Belfast Linen solo. Työn lankavärit suunnittelin itse omia varastojani soveltaen, langat mm. Nina’s Threads ja DMC:
2013-10-25
Oikean alakulman pikkukuvassa näet työn taustan, jonka kankaassa on myös pupuja ja metsä.

Toisen tyynyn ompelin nuorimman poikamme sohvalle. Hän sai Blues Brothers -tyynyn, elokuvafani kun on. Pistelymallin ostin Etsystä Bombastitchin sivuilta, kangas on Silkweaverin solo 32ct Belfast Linen, lanka DMC:n 310, punainen teksti”merkki” kankaasta leikattu:
2013-10-251
Syksyn kosteille ja koleille keleille hartioita lämmittämään neuloin Wingspan-huivin (malli Raverlystä). Huivi on Sarin ja minun KAL(Knit-A-Long)-projekti viikon takaa. Huiviin kului yksi kerä Zauberball-lankaa, kiinnityskukan virkkasin omasta päästä tupsahtaneella ohjeella:
2013-10-20