Ihana on tämä suomenkieli, mammuttiyhdyssanoineen, vai mitä sanot otsikosta?

Vietimme hauskan ristipistoiluviikonlopun Hauholla, Emmuli-myymälän emäntien Kirsin ja Emman johdolla. Emännät mukaanlukien meitä oli 28 innokkaan pistelijän porukka, eli ei ollenkaan hassumpi joukko.

Sää oli varsinkin lauantaina sateinen, joten ulkokuvat ovat harmaita, mutta lämpimässä kylpypaljussa istuminen rantasaunan pihalla tuntui silti (tai sen vuoksi) ihanalta. Kartanomiljöö oli leppoisan maalainen, ja pihassa oli suloinen vahtikoira.
Hiljattain päivitetty2Seuraavassa kollaasissa on käsityöihmeteltävää; vähemmästäkin menee innokkaan harrastajan pää pyörälle.
Hiljattain päivitetty3Kollaasissa vasemmalla ylhäällä silkkinauhakirjonnan esimerkkitöitä. Sunnuntaiaamuna saimme perehtyä tuon hienostuneen kirjontalajin saloihin Arja-Leena Sibelius-Luhtalan johdolla.

Oikeassa alakulmassa Emmuli-kaupan tarjontaa, muissa kuvissa viikonloppuun osallistuneiden pistelijöiden mukanaan tuomia pistelytöitä.

Viikonloppuna nämä kaksi upeaa yhteisprojekteina koottua tilkkupeittoa saivat uudet omistajat:
2013-04-15
Minä osallistuin tuohon vasemmanpuoleiseen, puutarha-aiheiseen, tällä Valerie Pfeifferin puutarhuritipulla:

DSCN2251Ja oikeanpuoleiseen romanttishenkiseen peittoon pistelin Margaret Sherryn kukkahattukisun:
DSCN2620Myös tämä yhteisprojektina koottu kassi vaihtoi omistajaa:
2013-03-31
Siihen pistelin kokeshin Isabelle Haccourt Vautierin kirjasta Kokeshi au fil des mois:
DSCN2540Kappas, tuossa kuvassa tyttö ei ollut vielä saanut pitsikankaasta leikattua kukkaa hiuksiinsa… No, koko kassin kuvassa se näkyy.

Itse tulin viikonlopusta pari kalloa rikkaampana. Sain Sarilta näin kauniit korvikset:

049Tiedän, että kaikille ei kalloestetiikka avaudu, mutta minua se kovasti puhuttelee :).

Olin lupautunut esittelemään viikonloppuna humbug-saksikoristeen tekoa, joten tein muutaman aihion valmiiksi kotona.
Hiljattain päivitetty4

Ylläoleva pitsivetoketjullinen pussukka on koottu samalla periaatteella kuin ”humpuuki”. Bah-humpuukin pistelymalli on Kell Smurthwaiten suunnittelema, perhos- ja lintuaiheisten humpuukien pistelymalli ovat Nita Bishopin freebiet. Pussukan pistelymalli on Broderie Creative -lehden pöllönumerosta ja Renato Parolinin suunnittelema. Pussukan pistelylankana on Nina’s Threadsin sävy Old Jeans. Vihreä pikkukoriste Bah-humbugin vieressä on zigouigoui. Sen tekemiseen sain idean Katrilta, ja ihmettelijöille todettakoon, että kyllä tuo koristeen nimi näemmä noin kirjoitetaan, ainakin nettihaun mukaan, vaikka se voidaan kyllä suomentaa joksikin ihan muuksikin kuin pieneksi saksikoristeeksi…

Viikonloppuna pistelin Primitive Haren Endymionia, ja tähän asti olen nyt ehtinyt:

001

Pistelin tekstin ohjeesta poiketen Nina’s Threadsin sävyllä Dark Chocolate. Ja pistelykangashan on iki-ihanaa ja superkaunista, käteen mukavan jämäkäntuntuista Vintage Country Moccaa.

Pitäisiköhän tämä pistellä seuraavaksi loppuun, saisi aloittaa jotain uutta joskus… Työstä on vielä tekemättä noin puolet, mutta tämä on varsin joutuisa pisteltävä. Olen yrittänyt kannustaa itseäni, että yhden työn valmistuttua saisin aloittaa toisen. Saas nähdä, onnistunko sillä tavalla pidättelemään itseäni aloittamasta jotain uutta ihanaa mallia. Keskeneräisten pistelyideni määrä ei toki ole mikään ihan epätoivoinen, alle 20 joka tapauksessa…

Ai, että ostinko viikonloppuna jotain? Joo, jotain pientä, joka päivä…:
069Ihan kohtuudella silti (kun ottaa huomioon, kenestä on puhe :D) – ja mitä värejä, ja kuinka superihana hullu pöllö -malli!

Saimme Emmulilta tervetuliaispaketissa kivan materiaalipakkauksen neulatyynyn valmistukseen. Minulla se vain on vielä viimeistelemättä. Ei kertakaikkiaan ole ehtinyt! Mutta eiköhän se ensi postaukseen mennessä ole valmis, kunhan muistan sen sitten kuvata :).

Viikonloppu oli aivan ihana ja upea ja vaikka mitä, ja kiva viikonloppu on varmaan odotettavissa myös vajaan 3 viikon päästä Ikaalisissa, kun pistämme ristipistoyhdistyksemme pystyyn!

Mainokset