Eilisen ristipistomaratoneeraukseni tuloksena Teresa Wentzlerin lohikäärme kasvatti massuaan, tassujaan ja siipeään:

Voin kyllä tästä työstä sanoa, että pitkästä aikaa mulla on työn alla sellainen pistely, jonka valmistumista ihan oikeasti odotan. (Useinhan minulle tärkeintä on se itse tekemisprosessi, ei niinkään työn loppuun saattaminen – mikä keskeneräisten urakoiden määrästä näkyy…)
Ystävänpäiväkin siinä käväisi, ja onnistuneesti ohitettiin. Muistin Maria tämmöisellä helmikuuhömpsötyksellä:

Hän kun oli niin ihana, että muisti minua suloisella yllärisynttäripistelyllä tässä taannoin :).
Helmikuuruusupistelyyn poimin elementtejä parista eri mallista.
Tuli mahdoton neulekuume, kuten minulle näemmäs usein näin kevättalvesta käy. Neuloin viikonloppuna 7 veljeksestä tämmöisen palmikkopaidan:

Malli on periaatteessa Novitan Talvi 2012 -numerosta, joskin muutin poolokauluksen vakio-o-kaulukseksi ja lisäsin hihansuihin virkatut pitsihörhelöt (kun tyttären mielestä hihat olivat muuten liian tylsät). Itseasiassa hihat ovatkin nyt jotenkin kotoisamman pituiset ja tuntuiset.
Tilasin herkullisen värisiä neulelankoja Ninalta:

Eivätkös olekin ihania?! Tuskin maltan odottaa, että ehdin neuloa näistä jotain kivaa. Siihen asti syön näitä silmilläni (ja nuuhkin; tuoksuvat sen verran makeilta :D.)
Sari kyseli, mitä nyt neulon. No tätä:

Tämä on ”tuhoan vanhoja lankavarastoja” -neule, tuubikauluri, johon olen toistaiseksi käyttänyt Novitan Silmua ja 7 veljeksen farkunsinistä ja vihreää. Katsotaan, mitä vielä pitää lisätä, että kauluri saa riittävästi pituutta :D.
Posti(tai oikeammin jakelu)poika poikkesi ovella, joten paljastettakoon, että on tuhlailtu pistelymalleihinkin, joo:

Mutta hei, nää oli oikeesti halvalla :D. Eikä ole pahan kokoisiakaan minun mielestäni, ja ah, niin kauniita (minun mielestäni, ja sehän on pääasia :D.) Minulla on ihan hirmuinen värinnälkä, ja nämä troppaavat sitä. (Tulis jo se kevät!)
Tässä vielä muutama makea kirjontasävy, romanttisenihana kirjontalehti ja vaihtokaupalla hankittu iki-ihana The Primitive Haren What Would Jane Do?:

Pitäisikö nyt taas kerran vielä korostaa, että en kuvittele, että nämä mallit (ja kaikki entiset…) tästä vaan suit sait sukkelaan pistelisin, vaan minulle osa riemua on näiden pläräileminen ja toteuttamisesta haaveileminen…