Viime vuonna mietin, tokkopa lähtisin tänä vuonna Ristipistohassuttelemaan, mutta sitten päätin sisällyttää tämän vuoden startteihin kesken olevia töitäni, joten nythän Hassuttelu on ihan perusteltua sitten!

Hassuttelusuunnitelmani on, ettei suunnitelmia ole. Otan joka päivä esille sen työn, mikä sattuu huvittamaan, ja siitä sitten tulee hassuttelutyöni. 15 työtä kertyy niistä helposti, kun kekseneräisten lisäksi aloittelen vaihtotöitä ja jos hyvin käy, voin aloittaa jonkin pikkujutun itsellekin. Tai sitten ei, katsotaan nyt.

Vuoden ensimmäisenä päivänä otin käteen kardinaalit lumessa:
DSCN2133
Ihana, talvinen ja värikäs malli on Cross Stitch Gold (nro 79) -lehdestä. Pistelykankaaksi valitsin aikoinaan käsinvärjätyn pellavan, joka antaa mielestäni pistelylle mukavasti ytyä. Tämä ei suinkaan ole jäänyt kesken siksi, että olisin malliin kyllästynyt. On vain aikoinaan  tullut elämään niin monta väliintulevaa muuttujaa, että tämä on unohtunut pussin pohjalle. Mutta nyt siis taas esille tämäkin!

Toisen päivän pistely on tavallaan salainen, mutta vastaanottaja tietää kyllä aiheen, joten tämän verran paljastan:

DSCN2131
– Ja seuraavat kuvat tästä työstä tulevatkin sitten vasta ensi jouluna :D.

Kolmannen päivän pistely lähtee lahjan oheisroikottimeksi. Aloitin Newton’s Lawn The World of Cross Stitchin nrosta 178, ja enää ei pistelyosuudesta paljon puutu:
DSCN2127
Vuoden neljännen päivän pistely, ja samalla siis neljäs Hassutus, on The Primitive Haren malli Endymion:
DSCN2126
Tästä mallistahan pistelin supistetun version viime kesänä, ja nyt tekeilläolevasta on tarkoitus tulla ihan kokonainen. Pistelykankaaksi valitsin lempparini Vintage Country Mochan, ja ruskean tekstin sävyn vaihdoin Nina’s Threadsin käsinvärjättyyn, pehmeän suklaansävyiseen.

Ja vielä työ tälle päivälle, se on kanssa jo valittu! Pitkän aikaa kesken ollut Mill Hillin kitti Needlework Shop:
DSCN2136
Kaunis ja kiva työ. On vain jostain syystä jäänyt kesken tuohon kohtaan, että lankakirjailut on tehty, iso osa helmistä vielä puuttuu. Mutta nyt siis niskasta kiinni ja tänä vuonna valmiiksi tämäkin, yritän ma :D.

Ja enää puuttuu 10 aloitusta…

Tänään pistely sujuikin oikein mukavasti, kun päivälenkin ja aterian jälkeen katselin nauhalta (ts. digiboxilta)sekä Gray Gardensin dogumentti- että leffaversion; mahtavia rouvia, ja niin koskettava tarina…

Mukavaa loppiaista; kyllä taas meni joulunaika nopsasti! (Ps. huominen telkkarijumalanpalvelus tulee Nokian pääkirkosta. TV:stä aiomme sen seurata, täältä kun tuonne keskustaan on matkaa ja tie on liukas… Mutta kyllä mekin sitten mennään paikan päälle, jos tuovat joskus tv-ryhmänsä Pinsiön kirkkoon ;D.)

Mainokset