Taitaa olla aika saattaa joulupäivitykset valmiiksi, kun vuosikin jo huomenna vaihtuu?

Juuri passelisti ennen vuodenvaihdetta ehdin saada pisteltyä loppuun tämän Dimensionsin joulusukkamallin:
Hiljattain päivitetty19
Sukka ehti olla tekeillä jo pari joulua, mutta eihän sillä kiirettä ollut.

Nyt meillä on sitten kaksi joulusukkaa. Edellisen valmistumisesta ehtikin jo vierähtää kolme vuotta.

Kun sukkia valmistuu näin hitaaseen tahtiin, olen katsonut parhaaksi olla nimikoimatta näitä. Niinpä koristelin tämänkin sukan varrensuun aiheeseen sopivalla nauhalla, kuten tein edellisenkin sukan kohdalla. (Lintu- ja ruutunauhathan ovat kotoisin Emmulin hyllyltä.)

Sitten loputkin tekemäni joululahjat.

Virpille kiitokseksi erinäisistä lankatoimituksista tein pikku koristeen:
Hiljattain päivitetty20
Virpi kun on heppaihmisiä. Pistelymalli on muistaakseni jostain vanhemmasta Cross Stitcheristä.

Mummuille (ts. äidilleni ja anopille) koristelin lumisadepallot. Pistelin äidin palloon Just Cross Stitcheristä löytyneen pikku kardinaalin, anopille (ja tietysti myös apelle, joka on metsämies) pistelin palloon kauriin, jonka malli löytyi tuosta samaisesta CS:sta, mistä ylläoleva hevosrekikin:
DSCN2015
Peuran pistelin käsinvärjätyllä langalla (taisi olla Atalien…)

Lumisadepallojen toiselle puolelle kokosin 3D-kuvat:

DSCN1998
3D:t kun ovat koetusti mummujen mieleen – ja tuli näistä nättejä minunkin mielestäni.

Kuten aiemmin jo kerroin, nämä perheväen lahjat tuli tehtyä joulua edeltävällä viikolla, eli mukavasti oli puuhaa iltapuhteille. Nimittäin pukinpaketteihin syntyi puikoilla nämä:
Hiljattain päivitetty18
Ihan perusjuttuja, mutta kun on monta, vauhtia sai pitää yllä :). Kuvassa siis tytölle säärystimet (lankana hänen itse valitsemansa turkoosinvihreä messutuliaislanka), isännälle ruskeat sukat vaaleanvihrein raidoin ja tummansiniset (kuva vääristää, mutta on ne siniset!) turkoosein raidoin ja nuorimmalle pojalle siniset sukat adventtikalenterista saadusta langasta. Samasta sinisestä kerästä riitti vielä toiselle pojalle sukkalangaksi, vihreällä Nallen aloe veralla jatkettuna. Kuten aiemmin jo mainitsin, en suinkaan syrjinyt esikoista, kun jätin hänet ilman neulelahjaa. Hänellä vain on taipumus nyppiä käsinneulotut vaatteet nopeasti rei’ille, joten hänen vaatelahjansa kannattaa ostaa kaupasta :).

Mutta nyt toivottelen oikein ihanaa Uutta Vuotta 2013 ja painun pistelemään – kuinka ollakaan, taas yhtä kardinaalilintua…

Mainokset